Kuva: AOP

Zendaya toivoo näkevänsä Euphorian seuraavalla kaudella yhden muutoksen: "Olisi jännittävää"

17.08.2022 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Zendayan mielestä toinen kausi onnistui hyvin.

Valtavaan suosioon nousseen Euphorian uutta kautta odotetaan jo malttamattomana. Sarjaa tähdittävä Zendaya, 25, kertoo, että toivoo kuitenkin myös muutoksia uudelle kaudelle.

Sarjan tapahtumat ovat aiemmilla kausilla sijoittuneet tiiviisti lukioympäristöön, mutta Zendaya toivoisikin, että tulevalla kaudella hahmoja seurattaisiin koulumaailman ulkopuolella.

- Mielestäni olisi jännittävää tutkia hahmoja lukion ulkopuolella, Zendaya pohtii.

Omallekin hahmolleen, Ruelle näyttelijällä on tulevan kauden suhteen odotuksia.

- Haluan nähdä, miltä Rue näyttää raitistumismatkallaan ja kuinka kaoottista se tulee olemaan, Zendaya kuvailee.

Zendaya kertoo samassa haastattelussa, että toinen kausi onnistui porautumaan entistäkin syvemmälle hahmoihin. Hän uskoo, että kolmannella kaudella siihen on myös hyvät mahdollisuudet.

- Tällä kaudella erityistä oli se, että saimme sukeltaa muihin hahmoihin paljon syvemmin. Uskon, että pystymme tekemään sen uudelleen kolmannella kaudella, näyttelijä ennustaa.

Lue myös: Zendaya kertoo, mitä toivoo näkevänsä Euphorian kolmannella kaudella: "Tämä ei voi olla tarinan loppu"

Lue myös: Hittisarja saa kritiikkiä huumeidenkäytön romantisoinnista - tähtinäyttelijä Zendaya vastaa syytöksiin

Lue myös: Zendaya aikoo ohjata jakson Euphoria-sarjan seuraavalla kaudella - paljastaa, miksei kyennyt siihen aikaisemmin

Lähde: Collider

Kilpailut

Uusimmat