Kuva: Nelonen / Lars Johnson

Tässä ovat Temptation Island Suomen uudet naissinkut, mukana OnlyFans-malli - "Tulin hieromaan teidät jäykäksi"

21.09.2022 10:45 - Iiro Myllymäki

11. kaudella moni asia on toisin.

Tulevan Temptation Island Suomi -kauden sinkut on julkistettu. 11. kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 19. lokakuuta.

Moni asia on tällä kaudella toisin. Osallistujat ovat tällä kertaa keskimääräisesti hieman vanhempia. Naissinkkujen ikähaitari on esimerkiksi 23–39 vuotta. Sinkut ovat ohjelmassa mukana tarjoamassa viettelyksiä varatuille osallistujille.

Tässä ovat tulevan kauden naissinkut. Mukana esittelyissä ovat joka kaudelta odotetut iskurepliikit.

Henna, 24, Vantaa

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

”Mä tulen luultavasti puhumaan teidät pyörryksiin, mutta onneks mä oon myös hoitaja, joten osaan hoitaa teidät kuntoon!”

Henna on puhelias ihminen, joka arvostaa verbaalisuutta myös miehessä. Seurustelijatyypiksi tunnustautuva Henna haaveilee pitkästä herrasmiehestä, jonka seurassa saisi tuntea itsensä prinsessaksi. Impulsiivinen Henna on rennon letkeää seuraa ja lupaa viedä varattujen miesten ajatuksia muualle. Häntä kiinnostavat ihmisten syyt tekojen takana, ja hän rakastaa keskusteluja tunteista ja ajatuksista.

Disa, 39, Helsinki

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

”Yleensä mä hieron ihmisiltä jäykkyydet pois, mutta tänne mä tulin hieromaan teidät jäykäksi.”

Disa työskentelee kassatyöntekijänä, mutta häneltä luonnistuvat myös kuivakuppaus ja OnlyFans-työ yläosattomissa. Hän kertoo, että tavallinen elämä ei riitä hänelle. Rankkoja elämänkokemuksia ja useampia suhteita taakseen jättänyt Disa on löytänyt itsestään parhaimmat puolet nyt sinkkuna. Aiemmin Disa tapaili vain vaaleaveriköitä, nyt kiinnostusta herättävät myös tummat ja tuliset etnisemmät miehet.

Liisa, 23, Kotka

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

”Mä oon taksitäti Liisa, ja kun sä tutustut muhun, niin kyllä kyytiä piisaa!”

Liisa kertoo olevansa tyypillinen leijona eikä hän suostu jäämään seinäruusuksi. Hän kertoo tulevansa paremmin toimeen miesten kanssa, sillä naiset draamailevat hänestä turhan paljon. Liisa nauttii irtosuhteista ja pelaamisesta ja mieltyy usein ”kusipäihin”. Maalaaminen ja keramiikka kiinnostavat naista.

Sara, 25, Espoo

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

”Mä oon reissannut paljon ulkomailla, aina hyvillä viboilla, mut tänne mä tulin levittään pelkkää lovee.”

Myymäläpäällikkönä toimiva Sara on asunut jo useammassa maassa, kuten Australiassa. Hän on itsevarma oman tiensä kulkija. Häntä viehättävät etniset, urheilulliset ja tatuoidut miehet. Piirtämistä ja maalaamista harrastava Sara voi myös tatuoida miehensä itse. Sara ei jaksa itsekeskeisiä ihmisiä, mutta määrätietoinen ja intohimoinen mies saisi olla.

Rosa, 25, Helsinki

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

”Oon soittanut pianoa viisivuotiaasta asti, ja näillä sormilla tehdään musiikin lisäksi muitakin taikoja!”

Yllytyshullu Rosa meni nuorena armeijaan todistaakseen epäilijöiden olevan väärässä. Nykyisin tämä myyjän töitä paiskiva musikaalinen sotilaspoliisi kaipaa jotain muuta jännittävää uuteen elämänvaiheeseen. Aiemmin Rosa on kohdannut suhteessaan pettämistä ja petosta, ja hänessä on ainesta myös kuuntelevaksi olkapääksi.

Mari, 28, Kouvola

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

”Mä oon Mari ja kun mä oon täällä, niin varokaa ettei hajoo kaikki parit.”

Myyjänä toimiva Mari on nähty Temppareissa jo kuudennella kaudella sinkkuna. Mari tunnustautuu keittiöpsykologiksi, ja ihmismielen asiat kiehtovat häntä. Hän lähtee Temppareihin pitämään hauskaa mutta tahtoo myös syvällisiä keskusteluja. Mari haluaisi eroon mustasukkaisuudestaan.

Erika, 31, Vantaa

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

”Mä oon Erika, ja mun paras ulkonäöllinen piirre on pienet korvat!”

Myyjänä työskentelevä Erika on itseironinen nainen, joka syttyy piirtämisestä ja tilannehuumorista. Hän on ollut jo kerran aiemmin Temppareissa sinkkuna. Erikan suhteet tyssähtävät muutamaan kuukauteen tai jumittuvat pidempiin on-off-suhteisiin. Hänen huomionsa miehessä kiinnittyy ulkonäköön ja huumorintajuun.

Alma, 25, Tampere

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

”Mä oon ammatiltani järkkäri ja tulin tänne pistään teidät äijät ruotuun!”

Alma on yllytyshullu, mutta häntä kuvaillaan myös naapurintytöksi. Hän on kokenut koulukiusaamista, ja hän ärsyyntyy negatiivisuudesta. Hän osaa kannustaa ja nauttii keskusteluista, joissa pääsee reflektoimaan omaa elämäänsä.

Meri, 23, Oulu

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

”Mä oon Meri, ja nyt kannattaa laittaa pelastusliivit päälle, sillä muhun on ennenkin varatut miehet uponneet.”

Meri opiskelee luokanopettajaksi, ja ystävät kuvailevat häntä kiltiksi. Hän kuitenkin tunnustautuu pahaksi tytöksi, joka salaisesti nauttii villistä ja irstaasta menoa. Hän on aiemmin ollut suhteessa narsistimiehen kanssa, ja tämä on saanut hänet kiinnostumaan kilteistä miehistä. Meri nauttii esimerkiksi tankotanssista ja karaoken laulamisesta.

Annica, 25, Helsinki

(kuva: Nelonen / Lars Johnson)

”Mä oon keppijumpan maailmanmestari. Miettikääpä, mitä kaikkea mä osaan kepillä tehdä!”

Annica tekee varhaiskasvatustyötä ja harrastaa taidetta ja kulttuuria. Hän on luonteeltaan rauhallinen ja sinnikäs. Hän arvostaa tasa-arvoa ja tekee myös vapaaehtois- ja luottamustyötä. Annica hakee miehestä läsnä olevaa ja avointa persoonaa.

Ohjelman esitysmalli muuttuu uudella kaudella hieman. Temptation Island Suomi on totuttu näkemään televisiossa kahden jakson viikkotahdilla. Tänä syksynä jaksojen rakenne muuttuu hieman, ja uusi jakso nähdään starttiviikon jälkeen kerran viikossa keskiviikkoisin. Kauden pituus pysyy kuitenkin ennallaan, eli kokonaisuudessaan luvassa on 22 jaksoa.

Lue myös: Sami Kuronen paljastaa, että monen toivoma muutos on tapahtumassa seuraavalla Tempparit-kaudella

Kilpailut

Uusimmat