Kuva: MTV

Cristal Snow Sometähtien sinkkuelämää -sarjaan: Viimeisin vakava suhde lähes 20 vuotta sitten

14.11.2023 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Myös Anne Kukkohovi raottaa sinkkuelämäänsä uudella kaudella.

Sometähtien sinkkuelämää jatkuu MTV Katsomossa toisen kauden voimin 13. joulukuuta. Sarjasta julkaistaan kolme jaksoa keskiviikkoisin. MTV Katsomo+ -tilaajille julkaistaan seuraavan viikon jaksot ennakkoon.

Uuden kauden sinkkuina toimivat Anne Kukkohovi, Mikael Sundberg, Cristal Snow ja Emma Nopanen. He päästävät katsojan sisälle sinkkuelämäänsä yhden kesän ajaksi päiväkirjakameran avulla, kerrotaan MTV:n tiedotteessa.

Ohjelmassa mietitään muun muassa sitä, millaisia paineita julkisuus aiheuttaa deittailemiselle ja miten elämä muuttuu, kun tekee tietoisen päätöksen avautua rakkaudelle.

Cristal Snow

(kuva: MTV)

48-vuotiaasta Cristal Snowsta on moneen: hän on juontaja, kirjailija, ohjaaja, käsikirjoittaja, laulaja, lauluntekijä, näyttelijä ja drag-artisti. Hän asuu yksin Helsingissä, mutta viettää paljon aikaa myös kotikaupungissaan. 

Hän on ollut vakavassa parisuhteessa viimeksi melkein 20 vuotta sitten. 

"Tajuan sen, että kun on itse homomies, joka tykkää miehistä ja leikittelee sukupuolirooleilla, tarvitsee sellaisen kumppanin, jolla on nuo asiat kohdallaan itsellään. Hän ei voi kokea sitä uhkana, vaan hänen on oltava sinut itsensä kanssa", Snow kertoo tiedotteessa.

Haaveissa on kuitenkin löytää vierelle ihana ihminen.

"Olisi vaan siistiä rakastua".

Anne Kukkohovi

(kuva: MTV)

53-vuotias Anne Kukkohovi tunnetaan juontajana ja yrittäjänä. Hän on ollut aiemmin elämässään pitkien suhteiden nainen, ja nyt hän ottaa sinkkuelämästään kaiken irti. Suomessa deittailu tuntuu hänestä kuitenkin hieman haastavalta, sillä julkisuus tuo oman lisämausteensa treffailuun. Paljon matkusteleva Kukkohovi kokeekin ulkomailla deittailun helpommaksi. Liikaa tavoitteita hän ei kuitenkaan halua sinkkukesälleen laittaa.

"Tapana ei ole hirveästi suunnitella elämää. Reipas vuosi sitten päätin, että haluan elää vapaammin. Välillä deittaillaan urakalla, ja välillä keskitytään täysillä työhön".

"Jos jotain tapahtuu, niin en pistä vastaan, mutta sen täytyy olla hyvä ja oikea ihminen. Rakkauden kuviot ovat mystisiä", Kukkohovi kertoo. 

Emma Nopanen

(kuva: MTV)

Emma Nopanen on 23-vuotias näyttelijä. Suuri yleisö tuntee hänet Salattujen elämien Nella Tammisena, jota hän on näytellyt viiden vuoden ajan. Vapaa-ajallaan Nopanen tykkää teatteriharrastuksen lisäksi myös matkustaa. 

Hänellä on takanaan yksi vakavampi parisuhde, jonka jälkeen hän on ollut sinkkuna noin 1,5 vuotta. Vierelleen hän kaipaisi ihmistä, jonka kanssa voi reissata, tehdä arkisia juttuja ja jakaa elämää.

"Lähden innoissani tapaamaan uusia ihmisiä, ja katsomaan löytyisikö se oikea."

Mikael Sundberg

(kuva: MTV)

Mikael Sundberg on 27-vuotias somevaikuttaja ja tubettaja. Mikael asuu Espoossa yhdessä kääpiömäyräkoiransa Milon kanssa ja hän on yhdeltä ammatiltaan myös kokki. Hänen vapaa-aikaansa kuuluvat usein golf, jalkapallo, kuntosali, padel ja kesäisin myös kalastusreissut. 

Hänellä on takanaan tuore ja kipeä ero ihmisestä, jonka hän kuvitteli olevansa elämänsä rakkaus. Sundberg haluaa silti lähteä sinkkukesään avoimin mielin.

"Erosta selviäminen on pirun vaikeata ja vaatii paljon aikaa. Ajattelin että tähän sarjaan lähteminen on myös keino, jolla pääsee suuntaan tai toiseen".

Sundberg ei välitä niinkään deittisovelluksista, vaan hän toivoo kohtaavansa ihmisiä kasvotusten.

"Parisuhteessa tärkeää on kiva yhteinen kemia. Se että voidaan hengata kahdestaan tai kavereiden kanssa. Tosi tärkeää on myös oma aika, kaverit ja harrastukset", hän sanoo.

Sometähtien sinkkuelämää palaa joulukuussa. (kuva: MTV)

Lue myös: MTV: Yllätyskäänne - Jarkko Niemi keskeyttää Tanssii tähtien kanssa -kilpailun

Lue myös: Somekiusaaminen kärjistyi äärimmilleen, kun kiusaaja tunki Sergey Hilmanin kotiovelle asti - "Se oli todella pelottavaa"

Lue myös: Leonardo DiCaprio tienasi valtavan summan uutuuselokuvasta

Kilpailut

Uusimmat