Tämä suomalaisyhtye ei ole soittanut selvinpäin sitten vuoden 1993

22.01.2010 14:44 -

Tänä iltana Euroviisuissakin kisaava Eläkeläiset ei ole soittanut keikkaa selvinpäin sitten vuoden 1993. Tuona taianomaisena iltana yhtye esiintyi Oulussa.

Yhtyeen rumpali Kristian leikittelee, että vaikka kaikki ei olisikaan humalassa, aina joku löytyy, joka heiluttaa yhtyeessä alkoholismin värikästä lippua. Oulunkin keikalla yhtye oli syönyt karkkia kamalia määriä ja kaikki olivat saavuttaneet ainakin sokerihumalan.

Ei humppaorkesterin esitykset kuitenkaan pelkkää juopottelua ole. Saksassa yhtyeen konsertteihin tullaan yleensä pitämään hauskaa, tanssimaan ja riemuitsemaan.

-Täällä Suomessa tullaan ehkä kuuntelemaan meidän juttuja ja katsomaan meidän ryyppäämistä, Kristian hekottelee.

- Tulee ne saksalaisetkin sitä ryyppäämistä katsomaan, mutta kateellisina. Suomessa ei olla kateellisia, kun kaikki osaa täällä ryypätä kunnolla, yhtyeen Lassi hymäilee.

Orkesterin spektaakkeliksikin luvattu keikka raikuu tänään Euroviisujen alkukarsinnoissa TV2:lla.

Kilpailut

Uusimmat