Ylen toimitusjohtaja sai potkut tylysti puhelimessa!

19.02.2010 07:11 - Eeva Rajala

Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner asteli pettyneen näköisenä työpaikaltaan pois eilen. Hän sai hallituksen puheenjohtajalta Kari Neilimolta puhelun, jossa kerrottiin potkuista.

Neilimo vahvistaa Ilta-Sanomille, että oli mahdotonta kertoa potkuista muulla tavoin kuin puhelimitse. Jungner oli Helsingin Pasilassa, kun hallituksen eilinen kokous järjestettiin poikkeuksellisesti Helsingin keskustassa. Neilimo oli siis soittanut parin kilometrin päästä Jungnerille ja ilmoittanut potkuista.

Neilimo kertoi kuitenkin eilen alkuillasta, että aikoo kertoa asian Jungnerille myös kasvotusten saman päivän aikana. Puheenjohtaja perustelee ratkaisuaan kiireisellä päivällä ja minuuttiaikataululla. Miehen mukaan Jungner on onnistunut tehtävässään hyvin ja luonut Yleen innovatiivisen avoimen kulttuurin. Jungner ei Neilimon mukaan ole varsinaisesti epäonnistunut missään.

- Voi tietysti sanoa, että hän on edustanut tietyllä tavalla sellaista uutta johtamiskulttuuria, jossa johtaja on hyvin paljon esillä julkisuudessa, Neilimo sanoo lehdessä.

Ylen hallitus päätti eilen yksimielisesti, että Lauri Kivinen on Mikael Jungnerin seuraaja toimitusjohtajana seuraavan viisivuotiskauden.

Kilpailut

Uusimmat