Sydänkohtauksen saanut suomalaislegenda: Ei enää koskaan

18.05.2010 07:34 - Eeva Rajala

Suomalaisten rakastama musiikkineuvos Danny eli Ilkka Lipsanen toipuu viimeviikkoisesta pallolaajennusleikkauksesta. Tapauksen jälkeen Danny joutuu jarruttamaan tahtia ja laittamaan arkensa uusiksi.

- Vastaavaa suonen tukkeumaa ei saa enää tapahtua. Se estetään lääkityksellä ja oikeanlaisilla elämäntavoilla, Danny sanoo Iltalehdessä.

Hän uskoo vakaasti, että on esiintymiskunnossa reilun parin viikon kuluttua.

- Eihän laulaminen niinkään rasita, mutta en tietenkään voi lavalla riehua. Koneeni eli sydämeni on nyt huollettu ja öljytty, joten olen saanut jatkoajan. Aion kunnioittaa tuota aikaa ja elää sen lääkärin määräysten mukaisesti, mies ilmoittaa Ilta-Sanomissa.

Dannyn pelasti viime keskiviikkona hänen D'Voices-taustayhtyeensä laulajat. Katja Lukin ja Varpu Virta kehottivat huonovointiselta näyttävät Dannyn sairaalaan. Meilahden sairaalaan päästyään hänet oli kiidätetty leikkaukseen lähes saman tien.

- Minun kohdallani suoneen tullut tukos vaaransi verenkierron. Jos olisin nukkunut yön suoni tulossa, niin sydänlihas olisi vaurioitunut. Olisin päättänyt maallisen vaellukseni siihen, Danny sanoo Iltalehdessä.

Kilpailut

Uusimmat