Näin Finnair korvaa tuhkapilvestä aiheutuneita kustannuksia

18.06.2010 13:17 -

Finnair hyvittää matkustajille tuhkapilvestä aiheutuneita hotellikuluja kohdemaan hintatason mukaan. Asiakkaat saavat hyvitystä myös aterioista, puhelinkustannuksista sekä kuljetuskuluista majoituksen ja kentän välillä.

Finnair, Kuluttajavirasto ja Liikenteen turvallisuusvirasto ovat päässeet sopimukseen siitä, miten Finnair hyvittää tuhkapilvestä aiheutuneita ylimääräisiä kuluja asiakkailleen.

Hotelliyöpymisistä maksettavat hyvitykset määräytyvät hotellien hintaindeksin perusteella. Indeksi kertoo keskimääräisen hotelliyön hinnan eri kaupungeissa. Esimerkiksi Barcelonassa yöpynyt matkustaja saa indeksin perusteella korvausta 99 euroa yöltä.

Ylimääräisistä aterioista Finnair hyvittää kullekin asiakkaalle 25 euroa/päivä ja puhelinkuluista 20 euroa. Asiakkaat saavat hyvitystä myös kohtuullisista kuljetuskuluista majoituksen ja kentän välillä.

Matkustajat, jotka järjestivät itse paluumatkansa, saavat korvausta niistä matkaan liittyvistä kohtuullisista kustannuksista, jotka ylittävät lentolipun hinnan. Kohtuullisuus tarkoittaa muun muassa sitä, että paluumatka on tehty junalla, linja-autolla tai laivalla - ei esimerkiksi taksilla.

Hyvitystä voi hakea täyttämällä omat vaatimuksensa Finnairin verkkosivuilla olevaan palaulomakkeeseen. Finnair pyytää tämän jälkeen matkustajaa lähettämään alkuperäiset kuitit niistä kuluista, joista hän hakee hyvitystä. Kopiot kuiteista eivät riitä, vaan niiden on oltava alkuperäisiä.

Kilpailut

Uusimmat