BB-talo sai uudet asukkaat: Tamperelainen pelimies ja vantaalainen bikinimalli

13.10.2010 20:43 -

Big Brother -talossa koettiin tänä iltana jännittäviä hetkiä, kun sisään asteli kaksi uutta asukasta.

Ensimmäinen uusista BB-asukeista on 22-vuotias tamperelainen paperityöntekijä Eetu. Miehellä ei ole ainakaan puutetta itseluottamuksesta, sillä hän mainostaa olevansa Tampereen kovin pelimies ja kellistäneensä kymmeniä naisia. Yhdeksi elämänsä tärkeimmistä saavutuksista Eetu kertoo saamansa huomion City-lehden halutuimpana poikana. Nuorukainen myös kertoo haaveilevansa läpimurrosta julkisuuteen, mutta sanoo samalla inhoavansa julkkistyrkkyjä.

Toinen tuore asukas on 20-vuotias vantaalainen Inka. Lähihoitajaksi kouluttautuva tummaverikkö kuvailee olevansa pirteä ja flirttaileva tapaus. Inka on jo aiemmin tullut tutuksi tv:n kautta, sillä hän on ollut pari vuotta sitten mukana Huippumalli haussa -ohjelmassa. Nainen sanoo, ettei aio näyttäytyä talossa alastomana, mutta esittäytyy kuitenkin mielellään bikineissä ja hän onkin ollut mukana monenlaisissa bikini- ja kauneuskilpailuissa.

Saa nähdä miten nopeasti uudet asukit asettautuvat taloon ja miten paljon he vaikuttavat vanhojen asukkaiden keskinäisiin kemioihin.

Kilpailut

Uusimmat