IS: Missi-Viivi miessuhteistaan: En harrasta muutaman illan juttuja

04.11.2010 09:21 - Karoliina Kotala

Miss Suomi Viivi Pumpanen on yksi tämän hetken työllistetyimpiä missejä Suomessa ja kuvauskeikat pitävätkin sinkkuna viihtyvän missin kiireisenä.

Juuri Kanariansaarilta kuvauskeikalta palannut Pumpanen erosi neljä kuukautta sitten kihlatustaan Pezhman Ahmadista. Nainen ei omien sanojensa mukaan ole etsinyt rinnalleen uutta rakasta, eivätkä Pumpasta yhden illan jutut kiinnosta.

- Haluan parisuhteeni koostuvan läsnäolosta ja yhteisestä arjesta. Haluan herätä yhdessä aamuun, kohdata arjen ja myös selvitä arkipäivästä yhdessä, Pumpanen kertoo Ilta-Sanomille.

Nainen kertoo, ettei myöskään kykenisi kaukosuhteisiin, joten senkään vuoksi parisuhde ei ole juuri nyt haussa.

- Ensi vuodelle on suunnitelmia, jotka toetutuessaan voisivat tarkoittaa jopa puolen vuoden oleskelua ulkomailla, Pumpanen paljastaa lehdelle.

Nainen kertookin nauttivansa nyt yksinolosta ja keskittyvänsä ainoastaan töihin. Pumpanen nähdään myös Sub-kanavalla helmikuun alussa starttaavassa sketsisarjassa Biisonimafia.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.