Litti saa oman kansainvälisen päivän - näin juhlitaan ensi vuonna

22.12.2010 07:25 - Eeva Rajala

Jalkapalloilija Jari Litmanen täyttää 40 vuotta helmikuussa. Tätä juhlitaan viettämällä myös ensimmäistä Kansainvälistä JAPA-päivää.

Facebookiin on ilmestynyt Kansainvälinen JAPA-päivä -ryhmä. Ryhmä ilmoittaa, että ensimmäinen JAPA-päivä on Litin syntymäpäivänä 20. helmikuuta. JAPA-päivän tarkoituksena on juhlistaa "herrasmiehen, kosmopoliitin, maagisen keskikenttäpelaajan ja suomalaisen jalkapallon lähettilään peliuraa ja kaikkia niitä läpisyöttöjä."

Facebook-ryhmässä kerrotaan, että jokainen voi juhlistaan kyseistä päivää omalla tavallaan. Voi muun muassa kehittää Kuninkaan nimeä kantavan leivonnaisen tai drinkin, pukea ylleen kymppipaidan tai katsoa Litin huikeita suorituksia vaikka YouTuben kautta.

- JAPA-päivänä jokainen peukku on Littipeukku, sivuilla kirjoitetaan.

Päivän nimeä ollaan kommentoitu Facebookissa runsaasti. Ihmiset ihmettelevät, miksi päivän nimeksi on laitettu JAPA eikä esimerkiksi Litti- tai Jari Litmanen -päivä.

Facebook-ryhmään on liittynyt jo lähes 6 000 ihmistä. Voi olla, että ensi vuonna Littiä juhlitaan näkyvämminkin 40-vuotissyntymäpäivien kunniaksi. Facebook-ryhmään pääset tutustumaan tästä!

Kilpailut

Uusimmat