IL: Satu Tuomisto: Näin pääset bikinikuntoon

11.06.2011 13:01 -

Vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomisto kertoo omat vinkkinsä bikinikuntoon pääsemiseksi.

- Paras bikinikunto syntyy, kun on sinut itsensä kanssa ja täynnä energiaa. Päivettynyt iho on myös aina plussaa, Satu miettii.

Satu Tuomisto onkin itse yksi Suomen suosituimpia bikini- ja alusvaatemalleja. Hän painottaa, että näyttävä bikinikunto lähtee omasta asenteesta.

- Itselleen ei saa olla liian ankara. Bikinikunto lähtee sisältäpäin: hyvä asenne ja kesäinen fiilis näkyvät. Sen huomaavat muutkin, Satu kertoo.

Vaikka hellesäät ovat jo alkaneet, Satu vakuuttaa, että bikinikuntoon ehtii vielä tänä kesänäkin.

- Vielä ehtii bikinikuntoon. Tottakai se riippuu myös vähän lähtötilanteesta, Satu myöntää.

Satu itse nauttii kesäherkuista, mutta välttelee rasvaisempia kesäruokia kuten makkaraa. Mansikat ovat hänen herkkuaan.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat