IS: Pornotuotot saimaannorpan hyväksi? Ympäristöjärjestö tyrmää

16.06.2011 08:21 - Eeva Rajala

Entinen pornonäyttelijä Rakel Liekki ehdottaa Hustler-lehdessä, että suomalaisen pornoteollisuuden tuottoja voitaisiin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Ympäristöjärjestöstä ajatus kuitenkin tyrmätään, kertoo Ilta-Sanomat.

Rakel Liekki kirjoittaa lehdessä, että olisi hienoa nähdä Suomessakin samanlaista yhteiskuntavastuuta kuin Japanin pornoteollisuudessa. Siellä tuetaan muun muassa pelastustoimia maata koetelleen maanjäristyksen, tsunamin ja ydinvoimaonnettomuuden tuhojen korjaamiseksi. Liekin mukaan Suomessa luonnonsuojelukohteeksi voisi sopia esimerkiksi saimaannorppa, joita on vain Suomessa. Tuotoilla voisi Liekin mukaan turvata saimaannorpan pesimisrauha.

Suomen WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder ei innostu ehdotuksesta. Hänen mukaansa järjestö ei hyväksy lahjoituksia öljy-, tupakka- ja aseteollisuuden alan yrityksiltä tai alkoholi- ja pornoteollisuuden alalta.

- Emme tee yhteistyötä näiden alojen edustajien kanssa, koska se ei ole WWF:n eettisten periaatteiden mukaista, Rohweder.

Pääsihteerin mukaan luonnonsuojelua edistävässä järjestössä ollaan hyvin tarkkoja, kenet he valitsevat yhteistyökumppaneikseen. Rahasummien määrä ei vaikuta valintaan.

- Jos Japanissa halutaan ottaa lahjoituksia vastaan pornoteollisuudelta, se on heidän asiansa. Mutta WWF ei tekisi sitä sielläkään, Rohweder selventää.

Hustler-lehden toimituksessa seistään kuitenkin Liekin ehdotuksen takana. Jukka Aalto lehden toimituksesta ei ollut yllättynyt WWF:n reaktiosta.

- Mielekkäämpänä me näemme esimerkiksi norpan tukemisen kuin tänne tulleiden romanikerjäläisten tukemisen, joiden saama tuki suurelta osin valuu järjestäytyneelle rikollisuudelle, Aalto sanoo.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat