Jari Litmanen aiheutti Hollannissa nimibuumin - yhteydenottoja tulee yhä

17.06.2011 17:16 - Eeva Rajala

Jari Litmasen pelatessa Hollannissa Ajaxin paidassa, maassa käynnistyi kunnollinen Jari-buumi. Vanhemmat nimesivät poikavauvojaan Jareiksi.

Jari Litmanen kertoo Voicelle, että tuolloin 90-luvun puolessavälissä hän sai runsaasti yhteydenottoja hollantilaisilta, että lapsi on nimetty hänen mukaansa.

- Tietysti tuli läheteltyä onnittelukortteja ja muita. Yhteydenottoja tulee tasaisin väliajoin nytkin, Litmanen paljastaa.

Voi siis hyvinkin olla, että Hollannin liigaan nousee lähiaikoina Jari-niminen hollantilainen jalkapalloilija, jonka nimi juontaa juurensa Kuninkaan mahtivuosista Ajaxin riveissä. Littikin uskoo, että näin tapahtuu.

- Kun katsotaan 90-luvun puoltaväliä ja mennään vielä viisi vuotta eteenpäin, niin jokunen Jari varmasti voi Hollannin liigassa pelatakin, Litti kertoo.

Jari Litmanen itse parantelee parhaillaan itseään polven tähystysleikkauksen jälkeen. Maanantaisessa leikkauksessa hoidettiin vasemman polven kierukassa ollut repeämä. Litti uskoo, että on pelikunnossa jo ensi kuussa jos hyvin käy.

Kilpailut

Uusimmat