Kat Von D:n herkkä ja avoin tilitys

28.07.2011 17:33 -

Reality-tähti Kat Von D:n elämä ei viime aikoina ole ollut ruusuilla tanssimista. Viimeisin kolaus oli ero kihlatusta pahamaineisesta naistenmiehestä Jesse Jamesista.

Eilen Kat Von D marssi ulos televisio-ohjelmasta, koska vastoin hänen toiveitaan ohjelmassa esitettiin pätkä hänestä ja Jesse Jamesista yhdessä. Kuvapätkällä Von D ottaa Jesse Jamesin lapsuudenkuvan tatuointina kylkeensä. Von D kirjoitti aiheesta pitkän vuodatuksen fanisivuilleen Facebookiin.

- Tämä päivä tuntui mahdottomalta. Yleensä kaikesta huolimatta olen riittävän vahva, etten anna asioiden vaikuttaa minuun tällä tavalla. Tänään en kuitenkaan pystynyt pakenemaan ajatuksiani, Von D kirjoitti avoimena.

Von D on onnistunut pysymään positiivisena, vaikka hänen ja Jesse Jamesin suhdetta ryöpyteltiin mediassa kovin sanoin, ja hän menetti jopa ystäviä suhteensa vuoksi. Lisäksi naisen koti tuhoutui tulipalossa, vieden mukanaan myös tähden rakkaan lemmikkikissan. Nyt kaikki asiat ovat kuitenkin onnistuneet pääsemään Von D:n ihon alle ja nainen myöntää olevansa hyvin heikoilla.

- Jos kaikki tämä olisi tapahtunut neljä vuotta sitten, ennen kuin päätin raitistua, olisin helposti aivan hajalla juuri nyt, Von D kirjoittaa.

- Tämä päivä oli todella rankka, enkä voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni, Von D jatkaa eilisestä.

Nainen paljastaa myös kirjoituksessaan, että ilmeisesti hän päätti itse lopettaa suhteen Jesse Jamesiin, joka aiemmin kertoi välimatkan hajottaneen heidän suhteensa.

-En koskaan suunnitellut lähteväni kävelemään tästä suhteesta, enkä asioiden aikataulua. En ole koskaan osannut olla kukaan muu kuin itseni. Vaikka kuinka paljon haluaisin olla se vahva ja itsenäinen nainen, totuus on etten ole niin vahva kuin haluaisin olla, Von D kirjoittaa avoimena.

Kat Von D kirjoittaa, ettei odota ihmisten ymmärtävän häntä, muttei myöskään voi miellyttää kaikkia koko aikaa. Nainen lisää, ettei varmasti näinä vaikeina aikoina pysty promoamaan LA Ink -sarjan uutta kautta lupaamallaan tavalla.

- Tämä päivä oli loistava esimerkki siitä, Von D kirjoittaa viitaten eiliseen ja haastattelusta poistumiseen.

- Ei ole luonteeni mukaista perua sovittuja menoja, mutta luonteeni mukaista on myöntää kun olen heikko, Von D kertoo.

Lähde: Kat Von D:n Facebook-fanisivusto

Kilpailut

Uusimmat