Saako Duudsonit-tähti tanssikisasta uuden lempinimen?

03.10.2011 15:57 - Eeva Rajala

Duudsoneista tuttu Jarppi Leppänen tanssi eilen herkän valssin yhdessä parinsa Ansku Bergströmin kanssa Tanssii tähtien kanssa -kisassa. Mies on nyt päättänyt oman lisänimensä.

Tanssikisassa on aiemmin annettu muun muassa lisänimi Kanki kansanedustaja Antti Kaikkoselle. Etelä-Pohjanmaan notkeimmaksi rautakangeksi itseään kutsuva Jarppi haluaa myös itselleen lisänimen ja on sen jo päättänyt.

- On ollut Kanki-Kaikkosta ja kaikkea. Minähän olen Jarppi Lantio Leppänen. Yritän nyt lanseerata tätä sitten Suomen kansalle, mies kertoo Voicelle.

Leppäsen tanssipari Ansku Bergström on ollut hyvin tyytyväinen miehen omistautumisesta tanssitreeneille. Kaksikko treenaa yhdessä kolmesta tunnista viiteen tuntiin kerralla.

- Tämä mies saattaa vaihtaa kaksikin kertaa paidan, kun on niin hikinen. Hän kyllä treenaa ihan tosissaan, Bergström selventää.

Eilen nähtiin, miten Pohjanmaan poika Leppänen onnistui herkässä valssissa. Mies vitsailikin lähetyksessä, ettei kyseisen tanssin jälkeen ole Pohjanmaalle enää asiaa.

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.