Spielbergin odotettu Tintti-elokuva on pettymys

07.11.2011 13:45 - Eeva Rajala

Steven Spielbergin mestariteokseksi kuvailtu Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus -elokuva sai ensi-iltansa perjantaina.

Odotus oli suuri, kun vihdoin pääsin elokuvateatterin hämäryyteen ja laitoin hieman epämukavat 3D-lasit silmilleni. Alkuelokuva meni siihen, että keskittyneesti selvitin itselleni, millaista tekniikkaa elokuvassa on käytetty ja miten hienosti animaatio on tehty.

Elokuvan tekninen suoritus oli loistava. Jopa niin loistava, että pitäisi mennä katsomaan elokuva toiseen kertaan, sillä varmasti missasin jotain huikean näköistä ensimmäisellä kerralla. Tosin elokuva ei olisi tarvinnut 3D-tekniikkaa, se kun tuppaa tässä tapauksessa vain häiritsemään muuten hienosti tehtyä animaatiota.

En kuitenkaan usko, että jaksan lähteä katsomaan elokuvaa toista kertaa, sillä muuten elokuva oli todella tylsää seurattavaa. Nuori toimittaja Tintti hankkii parilla lantilla itselleen laivan pienoismallin vain huomatakseen, että laivasta on joku muukin kiinnostunut. Toimittajan vaistot heräävät ja Tintti alkaa selvittää, mikä mysteeri laivaan liittyy. Jos vain tarina olisi ollut jännittävämpi ja kiinnostavampi.

Ainoa väriläiskä ja aidosti kiinnostava hahmo koko elokuvassa oli kapteeni Haddock, joka oli totuttuun tapaan humalassa lähes koko tarinan. Ja ei ihme, että skottimurteella puhuva Haddock toimii myös suomalaiskatsojiin. Kuka nyt ei olisi humalassa tai hieman pöhnässä hauska, kun vielä puhuukin hauskalla murteella?

Johtuiko elokuvan tasapaksuus siitä, että elokuvan teossa keskityttiin liikaa tekniikkaan vai siitä, että elokuvalla vain pedattiin tietä seuraaville Tintti-elokuville? Mene ja tiedä. Voi olla, että suurimmalle osalle tämä tasapaksu elokuva riittää kulutustavaraksi ja 14 euron lipun arvoiseksi. Elokuvaa on kuitenkin hehkutettu ja odotettu niin kauan, että odotin itse lähes täydellisyyttä myös tarinassa.

Arvosana Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus -elokuvalle: 3/5

Kilpailut

Uusimmat