Uudessa Vares-elokuvassa katsojilla pähkinä purtavana

12.12.2011 17:45 - Eeva Rajala

Uusi Vares-elokuva Kaidan tien kulkijat saa ensi-iltansa tammikuun alussa. Vares-näyttelijä Antti Reini kertoo Voicelle, että elokuvassa on katsojille pähkinä purtavaksi.

Elokuvassa Vares - Kaidan tien kulkijat tapahtumapaikkana on fiktiivinen kylä Pohjanmaalla nimeltään Kahdenvirranmaankylä. Elokuvan kuvauspaikkana toimineella alueella on muutamia taloja - pieni kylä - sekä paljon peltoalueita. Reini ei kuitenkaan tahdo paljastaa, missä elokuvan päätapahtumat on oikeasti kuvattu.

- Sen voi jokainen itse yrittää löytää jostain. Sitä en paljasta. Se voi olla hyvä maakuntamatkailumotiivi yrittää löytää. Siinä onkin katselijoille hyvä pähkinä purtavaksi missä elokuva on kuvattu, Reini vinkkaa.

Reinin mukaan elokuvasta ei aina tarvitse kertoa kaikkea. Hänen mukaansa on myös hyvä, ettei elokuvan kylä ole ihan tunnistettavimmasta päästä.

Vares - Kaidan tien kulkijat -elokuvassa Vareksen kerrotaan tutkivan uran oudointa tapausta. Hautausmaalta on löytynyt nuoren naisen ruumis ja kylä tuntuu olevan täynnä toinen toistaan oudompia tyyppejä.

Reinin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Aake Kalliala, Peter Franzén, Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara. Katso elokuvan traileri alta, tunnistatko seudun?

Kilpailut

Uusimmat