Kissatappelu: Kumpi näistä naisista saa himoitun suurroolin?

18.01.2012 15:15 - Eeva Rajala

Maailman seksikkäimmäksi naiseksi tituleerattu Megan Fox saattaa murskata ongelmista kärsineen Lindsay Lohanin unelmat suuresta elokuvaroolista.

Megan Fox on nimittäin noussut Lohanin haastajaksi taistelussa Dame Elizabeth Taylorin roolista tulevassa tv-elokuvassa. Elokuvan tuottaja Larry Thompson vahvistaa E!Newsille, että myös Foxin kanssa on neuvoteltu kyseisestä Liz and Dick -elokuvan roolista.

- Olen keskustellut suoraan Lindsay Lohanin kanssa, ja hänen edustajiensa kanssa, ja olen keskustellut myös muiden näyttelijöiden, kuten Megan Foxin, kanssa. Kyseessä on hyvin vakava valinta. On kuin valitsisimme henkilö Hollywoodin kuninkaallisen rooliin, Thompson selvensi.

TMZ-sivuston mukaan erityisesti Lohan tahtoo roolin itselleen, sillä hän haluaa uransa nousuun ongelmatäyteisen viime vuoden jälkeen. Elokuva olisi eittämättä suuri mahdollisuus Lohanille saada uransa jälleen raiteilleen, sillä nykyisellä menolla ja roolivalinnoilla nainen ei saa koskaan näyttelijänuraansa nousuun.

Lohan ja Fox jännittävät parhaillaan todenteolla, sillä sopimus elokuvasta allekirjoitettaneen jo ensi viikolla. Elokuvaa on tarkoitus alkaa kuvata keväällä.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat