Guns N' Roses valkokankaalle?

21.04.2012 20:00 - Katariina Näreaho

Guns N' Rosesin ex-rumpali suunnittelee tekevänsä yhtyeestä elokuvan.  

Matt Sorumilla on suunitelmissa tehdä huippusuositusta yhtyeestä elokuva ja mies on VH1:n mukaan ollutkin yhteyksissä alalla työskentelevien tahojen kanssa. Hiljattain rokin Hall of Fameen valitun kokoonpanon parhaat vuodet tulisi siirtää valkokankaalle ja Sorumin mielestä paras aika tähän olisi juuri nyt. Ainoa ongelma miehen mukaan on vain se, kuinka elokuvan musiikkipuoli tullaan toteuttamaan.

Sorumin mukaan kunnollisia rokkileffoja ei ole juurikaan tehty. Ainoaksi onnistuneeksi elokuvaksi hän mainitse The Doors -yhtyeestä kertovan elokuvan, jossa esiintyi muun muassa Val Kilmer ja Meg Ryan.

- Pidin myös Johnny Cashista kertovasta I Walk The Line -elokuvasta. Muut ovat melko huonoja.

Guns N' Roses -elokuvasta on tultava upea, sillä rumpali hehkuttaa yhtyeen olevan kaikkea muuta, mitä muuta rokkibändit olivat. Hän kuvaa bändiään karkeaksi, punkiksi ja aidoksi.

Lähde: Wenn

Kilpailut

Uusimmat