Salatut Elämät -kaunotar: Tällaista on suudella kameroiden edessä!

20.08.2012 21:30 - Senni Loikala

Salatut Elämät -tähti Venla Savikuja kertoo, miksei häntä enää jännitä suudella televisiossa.

21-vuotias Savikuja on näytellyt Heidi Aaltosta jo reilun neljän vuoden ajan Suomen suosituimmassa päivittäisdraamassa, Salatuissa Elämissä. Näyttelijätär kertoo, että aloittaessaan työt televisiossa, häntä jännittivät etenkin suutelukohtaukset. Aiemmin Savikuja oli saanut kokemusta teatterissa näyttelemisestä, mutta ei sentään ollut päätynyt suuteloimaan ketään yleisön edessä.

Savikuja kertoo kuitenkin tottuneensa nopeasti hellyydenosoituksiin kameroiden edessä, sillä kaikki suhtautuvat luonnollisesti näyttelijöiden suutelemiseen. Joku saattaa säätää valoja vieressä, ja näyttelijöiden asemoinnit suunnitellaan etukäteen. Lisäksi pussailua helpottaa, jos suutelu tapahtuu usein saman vastanäyttelijän kanssa. Pussailut Jiri Viitamäkeä esittävän Mikko Parikan kanssa käyvät jo rutiinista.

- Kaikki on niin teknistä, ettei siinä voi tulla pienintäkään tunnetta, selvittää Savikuja.

Kilpailut

Uusimmat