IL: Sofi Oksasen uutuudesta historiallisen suuri painos

22.08.2012 07:15 - Eeva Rajala

Kirjailija Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -uutuuskirjaa on painettu ennätysmäärä, kertoo Iltalehti.

Oksasen uutuusromaanista on otettu historiallisen suuri ennakkopainos, 100 000 kappaletta. Liken tiedottaja Nora Varjama kertoo lehdelle, että painosmäärä perustuu kauppiaiden tekemiin ennakkovarauksiin.

- Meidän tietääksemme kyseessä on suurin kotimaisen romaanin ensipainosmäärä, Varjama sanoo.

Syy elokuun viimeinen päivän julkaistavan uutuuskirjan valtavaan kysyntään on Oksasen edellinen romaani Puhdistus, joka julkaistiin neljä vuotta sitten ja on Suomen yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä romaaneista myös kansainvälisesti mitattuna.

Kun kyyhkyset katosivat -romaani kertoo Liken nettisivujen mukaan ihmisten valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta, sopeutumisesta ja sopeutumattomuudesta maassa, jonka kohtalona on joutua miehittäjien armoille. Kirjan tarina liikkuu 1930-luvulta 1960-luvulle ja se on Kvartetti-sarjan kolmas osa. Edelliset osat ovat Stalinin lehmät ja Puhdistus.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat