Nightwish-elokuva saa ensi-iltansa suurkonsertin yhteydessä

23.08.2012 13:15 - Eeva Rajala

Nightwishin odotettu Imaginaerum-elokuva saa maailmanensi-iltansa Helsingin Hartwall Areenalla lauantaina 10. marraskuuta. Yleisö saa samana iltana kokea sekä yhtyeen suurkonsertin että elokuvan maailmanensi-illan. 

Maailmanlaajuisesti odotettu Nightwishin Imaginaerum on musiikkifantasia, joka henkii David Lynchin, Neil Gaimanin ja Cirque du Soleilin maailmoja. Elokuva on eriskummallinen kertomus mielikuvituksen voimasta ja siitä, mikä elämässä on loppujen lopuksi tärkeintä.

Stobe Harjun ohjaama elokuva on kuvattu Kanadassa ja sen rooleissa esiintyvät Nightwishin jäseniä. Elokuvan valmiiksi saattaminen on Tuomas Holopaisen mukaan ollut kokemusrikas ja haasteellinen matka, joka on vaatinut työryhmäläisiltä vuosien jopa epäinhimillisiin mittoihin venynyttä omistautumista.

- Kaikille jo tässä vaiheessa pohjattomat kiitokset. Olemme yhdessä saaneet aikaiseksi jotain innovatiivista, eriskummallista ja ajatonta, Holopainen toteaa.

Imaginaerum ensiesitetään Hartwall Areenalla 10. marraskuuta. Ennen elokuvan maailmanensi-iltaa esiintyy itse Nightwish, viimeistä kertaa Suomen maaperällä tänä vuonna.

Imaginaerumin valtakunnallinen elokuvateatterilevitys alkaa 23. marraskuuta.
Elokuvan maailmanensi-iltaa edeltävänä päivänä, 9. marraskuuta ilmestyy elokuvan virallinen soundtrack Imaginaerum By Nightwish - The Score.

59 euron lippujen ennakkomyynti on käynnistynyt tänään Menolipun verkkosivuilla. Yleinen lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä maanantaina 10. syyskuuta.

Kilpailut

Uusimmat