Näyttelijä Elena Leeve: 'Näin selviän stressistä'

01.09.2012 16:15 - Senni Loikala

Näyttelijä Elena Leeve kertoi Voicelle, millä keinoilla hän selättää stressin.

Monet kotimaiset näyttelijätähdet ovat tällä hetkellä romanttisen komedian Mieletön elokuu -elokuvan kuvauksissa, kuten myös teatterilavojen ja valkakankaiden valopilkku Elena Leeve. Näyttelijätär kertoo, että kuvauksien ollessa aiemmin kesällä Prahassa, hänen teki mieli rojahtaa nukkumaan samantien kuvauspäivän päätteeksi. Näyttelijät kuitenkin päättivät tutustua Prahaan kävelemällä vanhassa kaupungissa ja syömällä hyvin usein kuvausten jälkeen.

Leeve kertoo urheilun olevan hänelle hyvä tapa irrottautua stressistä. Näyttelijätären uskollinen ystävä onkin pyörä, jolla hän polkee kaikkialle saaden hyötyliikunnan lisäksi pään tuuletusta. Lisäksi Leeve kertoo harrastaneensa aina uintia, ja kesäaikana näyttelijä pulikoi mieluiten luonnon vesissä.

- Hurahdin kolme vuotta sitten avantoon ja pidän meressä uimisesta, kertoo Leeve.

Yksi stressin lievittäjä nousee jopa yli urheilun, sillä Leeve kertoo pistävänsä unen ykkössijalle. Näyttelijätär on päättänyt, että mitä enemmän hän pystyy nukkumaan, sitä parempi. Hyvin nukutun yön merkitys korostuu etenkin silloin, kun työrytmi on epäsäännöllinen esimerkiksi elokuvan kuvauksien aikana.

Kilpailut

Uusimmat