IL: Jukka Tammelle pysyvä vamma tanssikisasta

06.09.2012 07:15 - Eeva Rajala

Ex-jääkiekkoilija Jukka Tammi on ontunut siitä lähtien, kun osallistui Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun viime syksynä, kertoo Iltalehti.  

Tammea vaivasi pitkin kilpailua erilaiset vaivat, jotka aiheutuivat rankasta treenaamisesta. Selkä alkoi ensin oireilla, jonka jälkeen kipeytyi toinen jalka, polvi ja akillesjänne. Kesken tanssikisan Tammi määrättiin kahden päivän täydelliseen treenikieltoon, sillä hänen sisemmässä pohjelihaksessa oli repeämä. Edessä oli kuitenkin suora lähetys, jonka Tammi taisteli läpi.

Tammi tippui kisasta parinsa Saana Akiolan kanssa marraskuussa. Tämän jälkeen ex-jääkiekkoilijan vammat pahenivat entisestään akillesjänteen tulehtuessa ja mennessä lopulta poikki.

- Lokakuun puolenvälin jälkeen en ole kävellyt normaalisti kertaakaan...Ei ole mitään tietoa, koska saan jalan kuntoon, fysikaalisessa hoitolaitoksessa käyvä Tammi kertoo lehdelle.

Tammi ei ole tanssikisan jälkeen pystynyt tekemään mitään fyysistä treeniä, joten hänen jalkansa ovat heikossa kunnossa ja lihakset rappeutuneet. Hän ontuu pahasti kävellessään ja haluaakin tarinallaan varoittaa uusia tanssikilpailijoita siitä, miten rankka kokemus kilpailu voi olla.

- Pitäkääpä huolta raajoistanne, muuten niistä voi tulla kohtalonne, Tammi neuvoo.

Mies ei kuitenkaan kadu tanssikisaan osallistumista, sillä pitää sitä yhtenä upeimmista kokemuksista. Toivottavasti Tammi pääsee parketille vielä joskus näyttämään opitut tanssitaidot.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat