Pihla Viitala elokuvan nakuotsikoinnista: Loukkaavaa

06.02.2013 17:15 - Eeva Rajala

Näyttelijä Pihla Viitala sai suuren mahdollisuuden päästessään Hannu ja Kerttu: Noitajahti -elokuvaan yhdessä Hollywood-tähtien kanssa. Viitalaa harmittaakin, että iltapäivälehdistö nosti elokuvasta suureksi otsikoksi tämän sijasta hänen alastonkohtauksensa. 

Viime viikolla elokuvan lehdistönäytöksen jälkeen iltapäivälehdistössä otsikoitiin, miten Viitala esiintyy Hollywood-debyytissään täysin alastomana.

- Mielestäni se on vähän loukkaavaa omalla tavallaan. Kyllä on vuosisadan törkein alastonkohtaus, kyllä on kauheata, Viitala pohtii asiaa Voicelle.

Elokuvassa nähtävä alastonkohtaus on hyvin eteerinen, eikä millään tavalla elokuvaa hallitseva tai törkeä. Siinä Viitalan roolihahmo Mina riisuu vaatteensa astellessaan lampeen. Kohtauksessa näkyy Viitalan alaston vartalo takaapäin sekä hänen toinen rintansa naisen kääntyessä kameraan päin. Viitalaa kuitenkin loukkaa se, että otsikoinnissa on alleviivattu nimenomaan tuota kohtausta.

- Ihan niin kuin se olisi nyt se juttu. Ei keskitytä siihen, että oli hienoa, että pääsin mukaan, vaan itse alastomuus olisi nyt sitten se tärkein asia, Viitala pohtii.

Viitala kertoo kuitenkin, että kuka tahansa järkevä ihminen tietää, että tämän tapainen otsikointi on vain tapa myydä lehtiä.

- Valitettavasti, Viitala lisää.

Viitala esittää Hannu ja Kerttu: Noitajahti -elokuvassa Jeremy Rennerin esittämän Hannun rakkauden kohdetta. Rennerin ja Viitalan lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Gemma Arterton ja Peter Stormare. Tulevana perjantaina ensi-iltansa saava elokuva kertoo tarinan, mitä tapahtui Hannulle ja Kertulle suositun sadun jälkeen. Katso elokuvan traileri alta:

Kilpailut

Uusimmat