Juonipaljastus: Bridget Jonesin järkyttävä kohtalo selvisi

30.09.2013 17:45 - Rea Tallgren

Hurmaava Bridget Jones tullaan näkemään vielä yhdessä kirjassa. Bridgetin kohtalosta on nyt saatu vihiä - ja kolmannen kirjan tapahtumat tuovat kyyneleet hartaimpien Bridget-fanien silmiin.

Bridget Jones on nainen, joka on monien kolme-neljäkymppisten sinkkunaisten idoli - ja syystä. Herttainen kaunotar on käynyt kahdessa kirjassa ja kahdessa elokuvassa sinkkuuden, uran ja deittailun maailmassa omaa taisteluaan.

Ihastuttavan Mark Darcyn kanssa lopulta yhteen päätynyt Bridget nousi kulttihahmoksi viimeistään ensimmäisen Bridget Jones - Elämäni sinkkuna -elokuvan myötä, jossa inhimillisesti tupakkalakon ja kilojensa kanssa painiva vaaleaverikkö navigoi sekä miesten että työn ristiaallokossa. 

Kolmas Bridget Jones -kirja näkee päivänvalon lokakuussa. Kirjasta on kuitenkin nyt jo paljastettu osioita, jotka kertovat karua totuutta siitä, mitä Bridget Jonesin elämässä on viimeisimmän kirjan ja elokuvan jälkeen tapahtunut. Kaikista karmivin asia tulee värittämään koko kirjaa. Sympaattinen ja komea Mark Darcy nimittäin on kuollut ja Bridget on leski ja kahden lapsen yksinhuoltajaäiti.

Vaikka jo 51-vuoden ikään kirjassa ehtinyt Bridget löytää kirjassa kolmekymppisen poikaystävän, tuo leskeys kirjaan surullisen taustavireen, ja monet Bridget-fanit ovatkin tyrmistyneitä idolinsa karusta kohtalosta.

Twitterissä paljastukset saivat ihmiset kommentoimaan, etteivät he välttämättä enää halua edes lukea kirjaa.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat