Etsi
Huijausyritys huomattiin semifinaalissa.
Luvassa on suoraa puhetta sinkkuudesta, parisuhteista sekä erilaisista monisuhteista ja niihin liittyvästä seksistä lämminhenkisellä ja osallistujia kunnioittavalla otteella.
Seuraavaksi kuullaan Heardin todistajia. Oikeudenkäynnin on määrä tulla päätökseensä toukokuun lopulla.
Laukka vietti vastikään 52-vuotissyntymäpäiviään.
The Time Traveler’s Wifeä tähdittävät Game of Thronesista tuttu Rose Leslie sekä Divergent-elokuvasarjassa näytellyt Theo James.
Räppäri ilmoitti jo heti esityksensä alussa omistavansa kappaleensa ”vaimolleen” Megan Foxille, vaikka pariskunnan tulevaa hääpäivää ei olla edes vielä paljastettu.
Tosi-tv-tähden ja muusikon kerrotaan viimein virallistaneen avioliittonsa. Pariskunta avioitui epävirallisesti jo kuukausi sitten.
Pop-tähti kertoi raskaudestaan yhdessä puolisonsa kanssa viime kuussa.
Niin kuin elokuvassakin, pitää täysin paikkaansa, että kaverukset oikeastaan vain polttivat pilveä ja tekivät muutaman bisnesspuhelun siinä samalla.
Artistin Astroworld-konsertti päättyi viime syksynä tragediaan, jonka seurauksena 10 ihmistä sai surmansa ja yli 300 loukkaantui.