Etsi
Elokuvan kuvaukset käynnistyvät pian.
Vuonna 2017 yli kaksikymmentä ihmistä sai surmansa kesken konsertin tapahtuneen pommi-iskun.
Pariskunta virallisti suhteensa Instagramissa syyskuussa 2021.
Näyttelijän mukaan normaali elämä Los Angelesissa on mahdotonta, jonka vuoksi hän päätti muuttaa sieltä pois. Uutta asuinaluettaan tähti ei kuitenkaan paljasta.
Mother Of Creation -taideteossarja koostuu kolmesta videosta, joiden teemana on Madonnan mukaan luominen ja äitiys.
Kanye West ei ollut tyytyväinen entisen puolisonsa asuvalintaan. Hänen mukaansa tosi-tv-tähden ura olisi ohi.
Nikki Sixx ja Blackie Lawless soittivat hetken aikaa yhdessä Sister-nimisessä orkesterissa.
Seyfried pelkäsi jämähtävänsä samankaltaisiin rooleihin.
Laulaja seurusteli aiemmin Hailey Bieberin nykyisen puolison Justin Bieberin kanssa. Tämä on saanut osan uskomaan, että kaksikon välillä olisi pahaa verta.
Blake Lively on tunnettu näky Met-gaalan punaisella matolla. Yksi asu on kuitenkin näyttelijän erityinen suosikki.