Etsi
Pariskunta aloitti seurustelun vuonna 2020 ja he menivät kihloihin tammikuussa.
Interceptorin pääroolissa nähdään Fast & Furious -saagasta tuttu näyttelijä.
Aleksanteri Hakaniemi esitti Radio Novan aamujuontajille ja kuuntelijoille herkän tulkinnan klassikkokappaleesta.
Ohjaaja David O. Russellin kerrotaan sanoneen inhoavansa juonia. Tämä on aiheuttanut ajoittain epäluuloisuutta näyttelijöissä.
Nyt Pattinson näyttelee Batman-supersankaria elokuvassa The Batman.
Olsen tähdittää seuraavaksi uusinta Marvel-elokuvaa Doctor Strange in the Multiverse of Madness.
Game of Thrones perustui George R. R. Martinin kirjoittamaan A Song of Ice and Fire -kirjasarjaan (suom. Tulen ja jään laulu), kun taas tuleva sarja sijoittuu Martinin Fire And Blood -kirjaan.
Scott Disick ja Kourtney Kardashian erosivat vuonna 2015. Nykyään Kardashian on kihloissa Travis Barkerin kanssa.
Vauhdikkaista elintavoistaan tunnettu John Belushi katosi kesken kuvausten. Kollega löysi hänet yllättävästä paikasta.
Etta oli Emma-gaalassa ehdolla vuoden rap / r&b -artistiksi, mutta palkinnon voitti lopulta Gasellit-yhtye.