Huolestuttava trendi suomalaiskodeissa – asumiskulut syövät rahat muusta elämästä

Asumisen kallistuminen pakottaa perheitä tinkimään jopa ruokamenoista.

Julkaistu:

Asumiskulujen nousu näkyy yhä selvemmin suomalaisten arjessa. 

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lähes joka toinen työikäinen suomalainen on joutunut tinkimään muista menoistaan kasvaneiden asumiskustannusten vuoksi.

If Vakuutuksen teettämän tutkimuksen mukaan 63 prosenttia vastaajista kertoo asumiskulujensa nousseen viimeisen vuoden aikana. Jopa 17 prosenttia kokee kulujen kasvun olleen merkittävää. Vain viisi prosenttia vastaajista kertoo asumismenojensa pienentyneen.

Lue myös: Saitko tekstiviestin lähettäjältä ”Tunnistaja”? Tästä siinä on kyse

Lue myös: IS: Tämä pieni kotipihan asukki voi vähentää punkkien määrää merkittävästi

Kustannusten nousu näkyy erityisesti energialaskuissa, vuokrissa sekä erilaisissa vesi- ja käyttömaksuissa. Talouden kiristyminen on saanut monet suomalaiset tarkastelemaan kulutustaan entistä tarkemmin.

Peräti 45 prosenttia vastaajista kertoo joutuneensa karsimaan muita menojaan asumiskulujen kattamiseksi. Erityisen haastava tilanne on lapsiperheissä. Alle seitsemänvuotiaiden lasten vanhemmista jopa 63 prosenttia kertoo joutuneensa tinkimään muista hankinnoista asumismenojen vuoksi.

Lue myös: Eronneille iso lakimuutos: Voit menettää oikeutesi ex-puolisosi omaisuuteen kokonaan

Lue myös: Tämä on vuoden soitetuin kappale – yllätyitkö?

Säästäminen kohdistuu yleisimmin ravintola- ja kahvilakäynteihin, joista kertoo luopuneensa 66 prosenttia vastaajista. Myös vaateostoksia ja matkailua on vähennetty runsaasti. Huomiota herättää kuitenkin se, että yli puolet vastaajista kertoo säästävänsä myös ruoka- ja päivittäistavaraostoissa.

Ifin henkilövakuutusten tuotepäällikkö Heta Hägerthin mukaan kasvaneet asumiskulut kaventavat monen talouden liikkumavaraa merkittävästi. Hänen mukaansa nykytilanne korostaa varautumisen merkitystä, sillä esimerkiksi pitkä sairausloma voi aiheuttaa merkittäviä tulonmenetyksiä. 

Kun ylimääräistä puskuria on vaikea kerryttää, pienikin yllättävä meno voi horjuttaa koko talouden tasapainoa.