Ylipainoon ja laihtumiseen liittyy sitkeässä istuvia myyttejä, joista yksi on se, että laihtumisen jälkeen ihminen olisi esteettisesti virheetön.
Somevaikuttaja, Kehorauhaa-podcastista tuttu Veera Bianca, oikealta nimeltään Veera Papinoja on kertonut sosiaalisessa mediassa avoimesti painonpudotusmatkastaan.
Hän on kertonut käyttäneensä laihtumisessa apuna runsaasti keskustelua herättänyttä Ozempic-valmistetta.
Nyt Papinoja on julkaissut Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän kertoo rehellisesti painon putoamisen seurauksista.
– Suuri painon putoaminen nähdään lähes aina kauniimmaksi muuttumisena ja ylipäätään ulkonäkökeskeisenä asiana. Sieltä jostain karistettujen kilojen toiselta puolella löytyy upeus ja itsevarmuus, hän aloittaa.
– Todellisuudessa jäljelle voi jäädä todella paljon löysää nahkaa, ihan uudenlaisia epävarmuuksia omasta ulkonäöstä, enemmän ryppyjä kasvoissa ja poskien volyymin vähentyessä entistä näkyvämmät silmäpussit, Papinoja jatkaa.
Hän kertoo pudottaneensa hurjat 60 kiloa. Säännöllisen lihaskuntoharjoittelun ohessa hän on myös hoitanut syömishäiriötään.
Papinoja muistuttaa, että runsas painonpudotus tuo todennäköisesti ennen kaikkea terveyshyötyjä, “ei välttämättä ikuista nuoruutta ja kauneutta”.
Julkaisussa on ensimmäisenä kuvat Papinojasta ennen ja jälkeen painonpudotuksen. Kuvassa lukee “ennen ja jälkeen -kuvat mitä näät somessa”.
Lue myös: Tänään tv:ssä: Pippa Laukka tylyttää bloggaajan alkoholinkulutusta: "Ylittää suurkulutuksen rajat"
Seuraavassa kuvassa lukee: “jälkeen-kuvat mitä et nää somessa”.
Kuvakollaasissa näkyy eri puolilta vartaloa kuvattua löysää ja ryppyistä ihoa, joka on hyvin tyypillinen seuraus runsaasta painonpudotuksesta.
Papinojan seuraajat ovat kommentoineet julkaisua:
– Mä aina ennen saatoin ajatella että jos olisi hoikempi niin sitten sitä ja tätä. Nyt 40 kg pienempänä kysyn, että no mitä nyt. Elämä ei muuttunutkaan toisenlaiseksi. Myöskään sitä ei somekuvat kerro
– Tämä juurikin. Ja useimmiten sitä ei näytetä. Joskus on tunne, että hyi miksi tein tämän. Mutta sitten tulee ajatus ”ennemmin näytän ulospäin hyvälle. Nämä ei näy ellen näytä niitä”. Mutta pääasia, että itellä hyvä olla kun saa hyväksyttyä peilikuvan.
– Juuri eilen sanoin ystävälleni, että yli 50 kg painonpudotus ei ulkonäköäni parantanut, mutta onneksi se paransi oloa ja elämänlaatua. Ja kun elettyä on takana 47 vuotta, niin ulkonäön merkitys ei ole enää niin korostunut. Nuorempana olisi luultavasti ollut vaikeampaa.
– Todellinen kauneus ei ole koko.