Etsi
Jezebel-kappale on noussut YouTubessa trendaavimmaksi videoksi ja monet kuuntelijoista povaavat biisille jopa Euroviisu-voittoa.
Blind Channel lähtee ensi syksynä kattavalle Euroopan-kiertueelle. Joel Hokka kertoo Voice.fi:lle, että odotukset ovat suuret.
Haloo Helsinki on kuluneen vuoden kuunnelluin artisti Suomen Spotifyssa.
Blind Channel oli selvä yleisön suosikki ja sen jättihitti Dark Side keräsi huiman määrän annetuista äänistä.
Uuden musiikin kilpailuun voi lähettää kappaleensa 1.–6. syyskuuta välisenä aikana.
Blind Channel sijoittui vuoden 2021 Euroviisuissa kuudenneksi.
Blind Channel aloitti Suomen-kiertueensa Kemistä.
Archie Cruz väittää Otetaan yhdet -podcastissa, että toinen Blind Channelin solisteista on ottanut liikaakin inspiraatiota hänestä.
Blind Channelin Dark Side -hittikappaletta on striimattu yli 25 miljoonaa kertaa Spotify-palvelussa.
Blind Channelin ensimmäinen musiikkivideo Save Me julkaistiin vuonna 2013.