Etsi
Syrjintä saattaa esiintyä esimerkiksi palkkaeroina tai epäasiallisena kohteluna.
Syytösten kohteena on palkittu käsikirjoittaja ja ohjaaja Alexander Payne.
Intiimikohtausten koordinaattori on Hollywoodin nopeimmin kasvavia ammatteja.
Anna Hanski kertoo Yle Puheella, että seksiehdottelijat toimivat alalla edelleen.
Yhtyeen kitaraefekti aiheutti myös kovaa keskustelua.
Janni Hussi kertoo blogissa, että hänelle on jopa tarjottu rahaa seksistä.
Mötley Crüe -yhtyeen basisti sanoi, että hän kohtaa maineensa takia paljon ennakkoluuloja.
Jo vuosikymmeniä viihdealalla ollut näyttelijä Leena Pöysti avautui viime vuosina kuohutaneesta kampanjasta.
Me too -henkinen kampanja on herättänyt kiivasta keskustelua.
Seksuaalisen ahdistelun ehkäiseminen nousi puheenaiheeksi tänä vuonna Instagramissa.