Etsi
Jotkut asiat on parempi pitää omana tietonaan.
Huonon suhteen päättyessä itsenäisyys ja oma vapaus tehdä päätöksiä tuntuvat erityisen hyvältä.
Yleensä se, että uskottelee olevansa vaikeasti tavoiteltava, ei ole miesten mieleen.
Tulos perustuu Kalifornian yliopiston tekemään tutkimukseen.
Ensimmäisen vuoden aikana tulisi keskustella niin luottamuksesta, yhteisistä tavoitteista ja perhekeskeisyydestä.
Parisuhde rakentuu luottamukseen ja rehellisyyteen. Ei siis kannata pitää salaisuuksia.
Luottamuspula horjuttaa parisuhdetta. Jos yhteinen tulevaisuus on kuitenkin yhä haaveena, tulisi esimerkiksi muistaa, miksi alunperin on rakastunut toiseen.
Jos toinen latistaa ja lannistaa, ei suhde ehkä ole kovinkaan terve.
Kakkaemojia käytetään useasti, kun toisesta halutaan eroon.
Varsinkin pariskuntien olisi hyvä puhua unettomuuden aiheuttamista ongelmista.