Kaikki artikkelit

Esimerkiksi materiaaliin kannattaa kiinnittää ostoksilla huomiota.
Ympäristötietoisuus on nykyään yhä yleisempää ja esimerkiksi vegaanisia tuotteita suositaan yhä enemmän.
Rihannan alusvaatemerkki myy nyt myös sadomasokistiseen seksiin soveltuvia välineitä.
Joskus seksilelujen kanssa kannattaa olla varovainen.
Minkälainen maine jalkapallomailla on seksiasioissa? Voi vain pohtia, näkyvätkö seksitottumukset myös käytöksessä kentällä. Jos jalkapallo ei muuten kiinnosta, tässä on hyvä mittari alkaa vertailemaan maiden taitoja kentällä siihen, miten hommat sujuu kotipuolessa.
Kiinalainen uutiskanava joutui noloon tilanteeseen, kun heidän uutisohjelmassaan kerrottiin katsojille uudesta mysteerisienestä, joka olikin seksiväline. 
Pitkän uran erotiikkaliikkeen omistajana tehnyt liikenainen varoittaa, ettei kaikkia seksiliikkeiden nettisivujen tuotemainoksia kannata ottaa kirjaimellisesti.
Tuore Suuri suomalainen seksikysely toteutettiin touko-kesäkuussa Terve.fi -hyvinvointimedian alasivustoilla. Kyselyn perusteella kaksi perinteistä asentoa nousivat selvästi yli muiden: takaa päin sekä lähetyssaarnaaja.
Seksivälineiden tarjonta apteekeissa on kasvanut viime aikoina. Kaikkein roisimpia paketteja ei kuitenkaan apteekkien hyllyille päästetä. Yleensä myytävät tuotteet valitaan kysynnän mukaan.
Seksituotteiden valikoimat ovat laajentuneet ainakin Yliopiston apteekeissa. Apteekeissa alettiin myymään seksivälineitä vuonna 2008 ja nyt niissä myydään yhä enemmän seksiin liittyviä tuotteita.
RFSU tuo seksilelut Citymarketeihin tammikuussa. Monet ehtivät jo kauhistella asiaa, mutta Voicen kyselyn perusteella ihmiset hyväksyvät seksivälineiden saapumisen kauppojen hyllyille.
Tiistaina uutisoitiin, että Citymarketeissa nähdään vuoden vaihtumisen jälkeen seksivälineitä, kuten hieromasauvoja ja -öljyjä.