Etsi
Esimerkiksi ailahtelevan kumppanin kanssa suhdetta vaikeuttaa jatkuvasti se, ettei toisen puheita voi koskaan ottaa tosissaan.
Joskus pieni välimatka tekee hyvää parisuhteelle. Se voi paljastaa myös sen, kuinka paljon kumppanisi kaipaa sinua erossa olon aikana.
Omassa pairsuhteessa ei kannata tehdä aina pelkkiä kompromisseja, sillä silloin saattaa kadottaa itsensä.
Itseensä keskittyminen ja eroon johtaineiden syiden pohtiminen ovat asioita, joille kannattaa ottaa aikaa ennen yhteen palaamista.
Kun olet päätynyt parisuhteeseen sielunkumppanisi kanssa, jopa riitely muuttuu asiaksi, joka lähentää välejänne.
Jousimies saa kaivettua muista syvätkin salaisuudet pelkällä läsnäololla, kun taas Kaksonen on nokkelasanainen ja hauska.
Oman arvonsa vähättely ja luottamuspula ovat asioita, jotka tekevät hallaa elämänkumppanin löytämiselle.
On monia asioita, jotka voi luokitella pettämiseksi parisuhteessa.
Hääsuunnittelijoiden mukaan monista asioista voi huomata sen, kestääkö avioliitto häiden jälkeenkin.
Joskus yhteen palaaminen on hyväkin asia.