Etsi
Henkilökohtainen tragedia sai Karissa Bodnarin auttamaan syöpäpotilaita meikin voimalla.
Älypuhelimet ovat läpäisseet koko elämämme ja samalla muuttaneet muun muassa parinhakua, syömistä ja jopa kadulla kävelemistä.
El’Lee on stailattu muun muassa laulajatähti Selena Gomezin näköiseksi.
Laulajanuorukainen pitää ulkonäköä käyntikorttinaan.
Google Maps helpottaa suunnistamista, mutta se auttaa myös esimerkiksi välttämään ruuhkat ravintoloissa.
Amerikkalaislaulaja Selena Gomezin Instagram-kuvista nauttii yli 69 miljoonaa seuraajaa.
On monia huippunäyttelijöitä, jotka eivät ole hypänneet sosiaalisen median kelkkaan.
"Älä laita korvaasi mitään kyynärpäätä pienempää", neuvoo kuulonhuoltaja.
Sandhja ei ole jäänyt jahkailemaan viisuesityksen suunnittelussa.
Helsinki on pohjoismaiden pääkaupungeista vasta kolmanneksi kallein.