Kuva: AOP

Miksi mämmi syödään kylmänä? Asiantuntija selittää perinnettä

04.04.2021 12:15 - Emmi Moilanen

Mämmiperinteen juuret juontavat paastonaikaan.

Mämmi on suomalaisille tuttu pääsiäisen perinneruoka, joka valmistetaan pääosin vedestä, ruismaltaasta ja ruisjauhoista. Vaikka hapanimelän puuron maku voi saada mielipiteet jakautumaan, yhteistä mämmiä nauttiville on se, että annos syödään aina kylmänä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko kertoo Voice.fi:lle, että tapa juontaa juurensa laskiaistiistaita seuraavasta keskiviikosta alkavaan paastonaikaan, joka kestää aina pääsiäissunnuntaihin saakka.

- Kun paasto on ollut ankarimmillaan, kuten pitkäperjantaina, ajateltiin, ettei saisi tehdä lämpimiä ruokia lainkaan eikä edes tulta saisi laittaa uuniin. Silloin mämmi on ollut näppärä ruoka, kun on syöty pelkästään sitä, ei ole rikottu mitään paastosääntöäkään.

Nykyisin mämmiä nautitaan jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä ja vielä pitkään sen jälkeenkin.

- Nythän siinä on se paradoksi, että syömme sitä ennen pääsiäistä, pääsiäisen aikaan ja sen jälkeenkin. Periaatteessa sitä saa ympäri vuoden. Moni laittaa joukkoon kermaa ja sokeria höystöksi, mikä ei ole enää ihan sen alkuperäisen idean mukaista, Nirkko kertaa ruokaperinteen muuttumista.

Lue myös: Pääsiäisen söpö jälkiruoka saa veden herahtamaan kielelle - katso helppo resepti

Lue myös: Tanhupallon pääsiäinen ei alkanut hyvin, fanit naureskelevat: "Kyllä karvamato nyt tempun teki!"

Kilpailut

Uusimmat