Kuva: AOP

Talvirenkaiden ominaisuus voi yllättää - Autoliitto muistuttaa, että pelkkä renkaanvaihto ei riitä

30.10.2021 14:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Renkaanvaihdon lisäksi talvikauteen siirryttäessä on tärkeää siirtyä myös itse talviajomoodiin. Hyvissä ajoin alle laitettujen talvirenkaiden ominaisuudet saattavat kuitenkin yllättää lämpiminä syyspäivinä.

Ajokelit myös Etelä-Suomessa ovat olleet etenkin yöaikaan sellaisia, että monet autoilijat ovat vaihtaneet jo talvirenkaat alle. Autoliitto muistuttaa tiedotteessaan, että pelkkä renkaanvaihto ei riitä. Renkaanvaihdon yhteydessä on syytä muuttaa myös ajotapaa.

Moni autoilija ei tiedä, että pohjoismaisten talvirenkaiden ominaisuudet on optimoitu oikeasti talvisille keleille, joten ne eivät ole parhaimmillaan ajettaessa vielä usein päivisin esiintyvissä jopa yli kymmenen asteen lämpötiloissa tai vesisateessa.

Talvirenkaat ovat kesärenkaita velttorunkoisempia. Niiden kumiseos on talvipitoon optimoitu ja pehmeä. Lämpimänä syyspäivänä ne saattavat yllättää kuljettajan käytöksellään.

- Kuljettajan tulisikin asettaa itsensä talviajomoodiin talvirenkaiden vaihdon myötä. Kunnon turvavälin pitäminen edellä ajavaan ja ennakointi ovat entistä tärkeämmässä roolissa, sanoo autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen

Vesalainen muistuttaa, että talvirenkaat on silti parempi vaihtaa alle hyvissä ajoin.

- On kuitenkin huomattavasti turvallisempaa vaihtaa talvirenkaat ajoissa alle ja huomioida lämpiminä päivinä renkaan ominaisuudet kuin osua kesärenkailla syksyn ensiliukkaille.

Talvirenkaat pakolliset sään mukaan marraskuusta alken

Marraskuun alusta alkaen talvirenkaiden käyttö on pakollista, jos sää- tai keliolosuhteet sitä edellyttävät. Talvirenkaat saa kuitenkin vaihtaa alle jo aiemmin tarvittaessa.

Renkaanvaihtoa ei kannata jättää viime tippaan. Kesärenkaiden pito alkaa heikentyä lämpötilan laskiessa suurin piirtein seitsemän asteen alapuolelle.

- Jos tien pinnalla on lunta tai jäätä ja siellä ajetaan kesärenkailla, auto lähtee helposti ja varoittamatta luistoon, jonka pysäyttäminen on käytännössä mahdotonta, Vesalainen muistuttaa.

Lue myös: Musta jää vaanii jälleen, tunnista vaaranpaikat: 'Miten liukas keli voi joka vuosi yllättää?'

Lue myös: Tärkeä toimenpide unohtuu helposti renkaanvaihdossa - katso muistilista, jolla onnistut helposti

Lähde: Autoliitto

Kilpailut

Uusimmat