Ylipainoinen nainen tahtoi oppia rakastamaan vartaloaan: Kuvasi itseään 11 vuoden ajan - katso

20.05.2014 21:15 - Senni Loikala

Jen Davis on ylipainoinen amerikkalaisnainen, jonka rohkea valokuvausprojekti herättää tunteita.  

Ylipainosta kärsivä amerikkalaisnainen Jen Davis ryhtyi projektiin, joka voisi tuntua monista liian raskaalta. Davis alkoi tutkia omia epävarmuuksiaan, kauneusihanteitaan, rakkautta ja intiimiyttä valokuvien avulla. Hän otti valokuvia  itsestään vuosien ajan, jotta oppisi rakastamaan vartaloaan ja voisi muuttaa yhteiskunnan suhtautumistapoja ylipainoisiin.

Davis otti kuvia 11 vuoden ajan. Niistä välittyy intiimi ja aidosti pintaa syvemmälle pääsevä tunnelma. Davis kertookin kaivanneensa pitkän kuvausprojektinsa aikana läheisyyttä, jota hän tunsi saavansa valokuvien avulla. Se kuitenkin kääntyi lopulta itseään vastaan, sillä kuvista tuli ainoa keino kokea intiimiyttä.

Vaikka vuodet vierivät, Davis huomasi kaiken pysyneen ennallaan. Hän oli yhä ylipainoinen eikä ollut saavuttanut tavoitettaan oman vartalonsa rakastamisesta. Sen vuoksi hän hakeutui vatsalaukun leikkaukseen, josta löytyikin apu. Kun ylimääräiset kilot olivat poissa, hänen olonsa helpottui.

- Seksuaalisuuteni tuntuu todelliselta ensimmäistä kertaa elämässäni. Asioita on muuttunut. Kun kerran koin ylitsepääsemätöntä surua, nyt olen paljon varmempi, kertoo Davis.

Siitä, miten Davis oppi rakastamaan itseään, kuvaa uusi kirja, 11 years.

Kuvia valokuvaprojektista pääset katsomaan täältä.

Uutisoimme aiemmin siitä, miten paino vaikuttaa ystävien määrään. Pääset juttuun täältä.

Lähde: Daily Mail

Suosittelemme

Uusimmat