"Minun piti laihduttaa kunnes olin luuta ja nahkaa" - myös Englanti kieltää liian laihat mallit?

22.09.2015 21:45 - Rea Tallgren

Ranskassa sairaalloisen alipainoisen mallin palkkaamisesta voi joutua jopa vankilaan. Nyt Britannia miettii myös säännösten kiristämistä. 

Ranska saattoi keväällä voimaan lain, jonka mukaan alle 18:n painoindeksin omaavia malleja ei saa enää palkata. Mikäli alipainoisten mallien palkkaamisesta jää kiinni, voi edessä olla pahimmillaan jopa puolen vuoden vankeus. 

Nyt Britanniassa kerätään nimiä aloitteeseen, jossa peräänkuulutetaan mallimaailman kauneusihanteiden muuttamista terveellisemmiksi. Aloitteen on alullepannut nainen, joka on itsekin malli, Rosie Nelson

"Sinun pitää olla tikkulaiha"

23-vuotias Rosie on poseerannut muun muassa Australian Voguelle. Vaikka hän hätkähdyttävän kaunis onkin, ei se riittänyt yhdelle Englannin isoimmista mallitoimistoista. 

- Menin näyttäytymään toimistoon ja he sanoivat, että täytän kaikki vaadittavat kriteerit - mutta minun pitäisi laihduttaa. Laihdutin kuukaudessa yli kuusi kiloa. Kun menin takaisin toimistolle, he sanoivat, että näytin jo paremmalta, mutta minun pitäisi laihtua enemmän. He sanoivat minulle, että haluavat minun olevan "tikkulaiha."

Nelson onkin kyllästynyt alansa vaatimuksiin, jotka saattavat monien tyttöjen terveyden vaaraan. Hän muistuttaa, että moni malli on todella nuori ja valmis tekemään mitä tahansa saavuttaakseen unelmansa mallinurasta. Niinpä syömishäiriöt ovat todella vakava uhka, kun vaatimukset laihuuden suhteen ovat alalla niin epärealistiset. 

- Jotkut ovat toki luonnostaan hoikkia, mutta fakta on se, että suurimmalle osalle mallimainen vartalo ei synny luonnostaan, hän selittää. 

Kymmenettuhannet samaa mieltä

Ranskassa mallien tulee esittää todistus painoindeksistään. 18:n painoindeksi hyväksytään, vaikka sekin viittaa alipainoon. Mallien yleisin painoindeksi on vain 16, mikä viittaa vakavaan aliravitsemukseen. Silti Nelson ei haluaisi, että Englannissa otettaiisiin käyttöön sama järjestely kuin Ranskassa.

- En kannata niinkään sitä, että mallien painoindeksiä tuijotettaisiin, sillä myös terveellisesti syövä ja paljon treenaava ihminen voi omata hyvin alhaisen painoindeksin. Sen sijaan vaatisin säännöllisiä terveystarkastuksia kaikille malleina toimiville. 

Nelsonin vetoomuksen mallien terveydestä huolehtimisen puolesta on allekirjoittanut jo 30 000 ihmistä. 


Lue myös: "Lihavien tyttöjen ei pitäisi käyttää bikinejä" - plusmallit kumoavat törkeän väitteen 

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat