Hyi! 3 ällöttävää asiaa, joiden et tiennyt jääpaloissa piileskelevän

17.06.2014 11:00 - Minna Talstila

Kuumana kesäpäivänä jääkylmä juoma voi viilentää oloa mukavasti. Harva kuitenkaan tulee pohtineeksi, mitä kaikkea ällöttävää jääpala voikaan sisältää. 

Lasillisella jäähdytettyä juomaa saa helposti viilennettyä oloa kuumana päivänä. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi sen kummemmin, mitä jää saattaa sisältää. Miksi siis kannattaisi miettiä kahdesti ennen kuin tilaa ravintolassa limun jäillä? Huffington Post listasi kolme hyvää syytä. 

1. Bakteerit

Suomen vesijohtovesi on hyvin puhdistettua, mutta bakteereja voi päätyä jääpaloihin muutakin kautta. Puhdas vesi voi nimittäin saastua ravintolan jääkoneessa, jota ei ole välttämättä puhdistettu asianmukaisesti. 

2. Home

Myös home on yksi yleisimmistä jään saastuttajista. Sitäkin saatetaan löytää ravintoloiden jääkoneista, mutta toisaalta sitä voi kasvaa myös kodin pakastimessa. Home ei kasva kylmissä olosuhteissa kovin helposti, mutta ongelmat alkavat kun pakastin sammutetaan väliaikaisesti. Pakastin kannattaisikin puhdistaa useita kertoja vuodessa homeen välttämiseksi. 

3. Käden lika

Monesti ravintoloissa otetaan jäitä koneesta kauhalla, joka laitetaan käyttämisen jälkeen takaisin jäiden sekaan. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta jos kauhaan kosketaan likaisilla käsillä, saattaa lika päätyä jäihin. Sama koskee myös kotona käytettyä jäämuottia. Muistatko joka kerta pestä kätesi ennen kuin otat muotista jääpaloja?

Uutisoimme myös yllättävistä bakteeripesistä, joita monessa kodissa saattaa piileskellä. Lue juttu täällä

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat