Etsi
Omaa lastaan ei voi suojella maailmalta, mutta häntä voi valmistaa itsenäisyyteen monin tavoin.
Vesimelonipitsa on loppukesän yksi viileimmistä ruokatrendeistä. Herkku on myös tavanomaista pitsaa helpompi ja nopeampi valmistaa.
Äitiys on täynnä yllättäviä asioita eikä esimerkiksi kotoa poistuminen ole enää yhtä yksinkertaista kuin ennen.
Lasten kasvatuksessa tiimihengen ylläpitäminen on tärkeää, ja perheen yhteistä aikaa tulisikin vaalia myös silloin, kun lapset alkavat itsenäistyä.
Vanhasta lakanasta saa esimerkiksi tuulenkestävän pöytäliinan kesän piknikeille.
Rapu vaalii juhlajärjestelyissään perinteitä, kun vesimies puolestaan kiertää perinteet hyvin kaukaa.
Älä aseta tuuletinta yön ajaksi puhaltamaan suoraan kohti kasvojasi. Kokeile sen sijaan viilentää tyynyliinaa jääkaapissa juuri ennen unille käymistä.
Mökille saapuessa on ensimmäiseksi hyvä tarkastaa palovaroittimen kunto.
Lapsen nukuttaminen ja runsas stressaaminen aiheuttavat päänvaivaa tuoreille äideille.
Pihasuunnittelija Niina Niinistön mukaan suomalaiset uskaltavat myöntää oman osaamattomuutensa puutarhanhoidon suhteen, jolloin asiantuntija pyydetään apuun.