Etsi
Oma puhelin on usein ensimmäinen iso taloudellinen asia, mikä lapselle hankitaan. Vanhempien on hyvä opettaa lapselle paitsi puhelimenkäytön etikettiä ja puhelimen käyttöä myös rahankäyttöön liittyviä asioita.
Jos viikonloppu näyttää vapaalta, kannattaa kesäpäivistä ottaa kaikki irti.
Varsinkin kesähelteillä vesimeloni on monen suosikkiherkku.
Joskus tulevaisuuden ajatteleminen kannattaa, sillä voi nimittäin paljon positiivisia vaikutuksia käytökseesi.
Kirjepostille tarkoitettu teline voi olla yllättävä apu myös käsilaukkujen säilyttämisessä.
Vaikka muuttoon olisikin valmistautunut huolella, tulee vastaan myös yllätyksiä.
Omista suosikkifarkuistaan haluaa varmasti pitää hyvää huolta, jotta ne säilyisivät hyvinä vielä vuosikausia.
Lastenlääkärin mukaan päivän kuumimpina tunteina kannattaa pysytellä sisätiloissa tai varjossa.
Jos kiire vaatii karsimaan siitä, mitä ehtii tehdä, kannattaa kokeilla erikoista, mutta toimivaa jääpalakikkaa.
Tutkijat ovat saaneet uutta tietoa, joka kiinnostanee jokaista vanhempaa.