Kuva: Senja Rapila

Karri Koira: "Fanit eivät aina tunnista, koska olen tavallisen näköinen"

06.08.2017 13:15 - Anna Hopi

Laulaja kertoo yllättyvänsä välillä, kun hänet tunnistetaan esimerkiksi ruokakaupassa.

R&B-laulaja Karri Koira kertoo, ettei julkisuus ole hänelle ongelma. Mies saa usein liikkua kadulla rauhassa. Jos fanit tunnistavat hänet, useimmat jättävät kuitenkin rauhaan.

- Se isoin julkisuuden silmä on siirtynyt jo minusta muutama vuosi sitten. Ihmiset eivät vaivaudu. Se kuuluu tähän juttuun, että välillä ihmiset tulevat moikkaavat. Useimmiten ihmisillä on kivaa sanottavaa, hän pohtii.

Vuoden 2011 hitti Mammat riivaa ja 2012 ilmestynyt K.O.I.R.A. -levy nostivat Koiran huomion keskiöön, ja hänen musiikistaan innostui iso massa.

- Olen sen verran tavallisen suomalaisen miehen näköinen, se on erityisvoimani, hän heittää virnistäen.

- Kaupassa ei välttämättä tule sellaista tilannetta, että hei, sä oot se tyyppi, mitä teet täällä kaupassa.

Karri Koira kehuu fanejaan, ja ihmettelee miten hyviä tyyppejä hän on vetänyt puoleensa musansa kautta.

- Monesti tulee niitä, että joku tulee juttelemaan ihan normaalisti, ja on se olo, ettei hän varmastikaan tunnista. Sitten jossain vaiheessa kesken jutun tyyppi tokaiseekin, että hän tietää minut, ja olen ihan äimänkäkenä, että taasko tunnistettiin, hän nauraa.

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Karri Koira sai ensi kertaa urallaan kritiikkiä: "Autotune-soundista on valitettu"

Kilpailut

Uusimmat