3 Doors Down siirtää keikkojaan

07.09.2008 17:02 -

3 Doors Down on joutunut siirtämään muutamia keikkojaan laulaja Brad Arnoldin sairastumisen takia. Vaikuttaako sairastuminen Suomen keikkaan? 

3 Doors Down on joutunut siirtämään muutamia keikkojaan laulaja Brad Arnoldin sairastumisen takia. Yhtyeen nettisivujen mukaan Arnoldilla on akuutti kurkunpään tulehdus ja lääkäri on määrännyt hänet sairauslomalle.

3 Doors Down joutui siirtämään eilisen Kansasin, huomisen Ohion ja sunnuntaisen Pennsylvanian keikan myöhempään ajankohtaan.

Arnoldin kurkunpään tulehdus ei näillä näkymin vaikuta yhtyeen marraskuiseen Suomen keikkaan, sillä todennäköisesti mies ehtii parantua ja sairastua vielä uudestaankin muutaman kerran ennen kuin yhtye saapuu Suomeen.

3 Doors Down konsertoi Helsingin jäähallissa 8. marraskuuta. The Voice on vahvasti mukana konsertissa! Aiemmin 3 Doors Down on käynyt Suomessa kerran. Vuonna 2000 yhtye valtasi Helsingin Tavastian.

Kilpailut

Uusimmat