Kuva: AOP

Anthrax-kitaristi ylistää edesmennyttä Malcolm Youngia: "Hän oli paras kaikista"

29.07.2019 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Young menehtyi 64-vuotiaana vuonna 2017.

Marraskuussa 2017 menehtynyt legendaarinen AC/DC-kitaristi Malcolm Young saa nyt hehkutusta Anthrax-kitaristi Scott Ianilta.

Ian ylisti Youngia SiriusXM-radiokanavan haastattelussa.

- Kysy keneltä tahansa kitaristilta, soolo- tai rytmikitaristilta, ja he kertovat sinulle, että Malcolm on paras. Hänen riffinsä, tyylinsä soittaa ja kaikki se oli vain aivan käsittämätöntä. Se oli jotain, mitä kukaan ei ole koskaan tehnyt eikä tule tekemään. Kukaan ei kirjoita niitä riffejä uudelleen, sillä ne ovat nyt tehty. Jos yrität, kuulostat vain huonolta AC/DC-kopiolta.

- Joka kerta kun kuulen AC/DC:tä, sekoan täysin. Se on koodattu aivoihini. Kun kuulen Malcolmin soittavan, tunnen edelleenkin samoin kuin tunsin 40 vuotta sitten.

Young menehtyi 64 vuoden ikäisenä. Mies oli kärsinyt dementiasta viimeisimmät kolme vuotta.

Youngin menehtymisestä kertovassa tiedotteessa kerrottiin, että mies kuoli rauhaisasti perheensä ympäröimänä.

"Malcolm oli lauluntekijä, kitaristi, esiintyjä, tuottaja ja visionääri, joka inspiroi monia. Hän tiesi, mitä hän halusi saavuttaa ja yhdessä nuoremman veljensä kanssa hän pääsi suurille maailman lavoille antamaan kaikkensa jokaisessa esityksessä"

Lue myös: AC/DC-legenda Malcolm Young on kuollut

Lue myös: Tunnettu radiojuontaja: "AC/DC palaa kiertämään Brian Johnsonin kanssa"

Kilpailut

Uusimmat