Kuva: Getty

Motörhead julkaisi ennenkuulematonta materiaalia - legendaarinen live-levy saa uusintapainoksen

17.06.2021 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

No Sleep 'Til Hammersmith -live-albumin julkaisusta tulee kuluneeksi 40 vuotta.

Motörhead julkaisee legendaarisesta No Sleep 'Til Hammersmith -live-albumistaan uuden version, sillä sen julkaisusta tulee kuluneeksi 40 vuotta. Kyseisellä live-levyllä kuullaan kappaleita kolmelta eri keikalta.

Samalla yhtyeen YouTube-sivulle on jaettu ennenkuulematonta materiaalia Stay Clean -kappaleen muodossa. Kyseinen biisi on esitetty Newcastle Cityn keikan soundcheckissa.

No Sleep 'Til Hammersmith -uusintapainos julkaistaan 25. kesäkuuta eri muodoissa, kuten LP:na ja CD:nä. Painos tulee sisältämään myös tarinan levyn teosta, ennenjulkaisemattomia kuvia sekä harvinaista keräilymateriaalia.

Voit kuunnella kappaleen alta tai tästä.

Motörheadin taru loppui joulukuussa 2015, kun yhtyeen johtohahmo Lemmy Kilmister menehtyi 70-vuotiaana.

Lemmy Kilmister oli toivonut ennen kuolemaansa, että hänen tuhkansa päätyisivät luotien hylsyihin ja sitä kautta läheisimmille ystäville. Maaliskuussa tällaisen lahjan oli saanut Headbanger´s Ball -juontaja Riki Rachtman.

Lue myös: "V*tut tästä Lemmy, tee albumi yksinäsi" - Motörheadin jäsenet riitelivät kovasti 90-luvulla

Lue myös: Metallin kuningatar sai osansa Lemmy Kilmisterin tuhkista - "Minulla ei ole sanoja"

Lähde: Rolling Stone

Kilpailut

Uusimmat