Tästäkö Samu Haberin pienet tulot johtuvat?

05.11.2009 17:07 -

Alkuviikosta julkisuuteen tulleiden verotietojen perusteella ihmetystä herättivät Sunrise Avenue -laulaja Samu Haberin pienet tulot. Suomalaisten artistien esityskorvauksia keräävästä Teostosta mies ei ainakaan rahaa saa - laulaja ei nimittäin kuulu Teostoon lainkaan.

Julkaistujen verotietojen perusteella Haberin vuosiansiot olivat yllättävän vaatimattomat - vain 6000 euroa. Laulaja kertoi Ilta-Sanomille syynä pieniin tuloihin olevan se, etteivät yhtiöitetyn Sunrise Avenuen jäsenet nostaneet viime vuonna palkkaa firmastaan.

Miehen tilipussi ei pääse lihomaan ainakaan Teoston keräämistä ja muusikoille välittämistä esityskorvauksista, mies kun ei kyseiseen tekijänoikeusjärjestöön kuulu.

- Minä ja tuottajamme Jukka Backlund teimme vuonna 2007 ison kustannussopimuksen sävellyksistämme. En olisi voinut tehdä sopimusta jos olisin kuulunut Teostoon. Suomen verottajan takia olisin nimittäin maksanut yli 100 prosenttia veroja omista tekijänoikeustuloistani, Haber kertoi Voicen Musiikkiuutisille.

Muusikko kiittelee Teostoa siitä, että tekijänoikeusjärjestö päästi hänet eroon jäsenyydestä. Kustannussopimuksen myötä Haber saattoi liittyä ruotsalaiseen, Suomen Teostoa vastaavaan Stim-järjestöön.

- Tekemästäni kustannussopimuksesta saimme isot ennakot, jotka mahdollistivat sen, että pystyimme bändin kanssa tekemään 350 keikkaa ympäri Eurooppaa. Se oli hyvää promoa ja olisi jäänyt kokematta ilman tehtyä sopimusta.

Laulaja kertoo, että Suomen verotustapa tuntuu varsin hurjalta. Toisaalta mies ymmärtää, että vanhoja käytäntöjä on hidasta muuttaa. Artisti myös kertoo olevansa varma siitä, että Teosto tekee kovasti töitä taatakseen nuorille artisteille paremmat työkalut.

Kilpailut

Uusimmat