Kuva: AOP

Aerosmithin jäähyväiskiertueella ongelmia - lääkäri määräsi laulaja Steven Tylerin laulukieltoon

14.09.2023 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Peruttuja keikkoja on siirretty tammikuulle.

Aerosmith on tällä hetkellä jäähyväiskiertueella Yhdysvalloissa.

Keikkapäivämääriä on kuitenkin jouduttu perumaan ja siirtämään. Yhtyeen laulajalla Steven Tylerilla vahingoittuivat äänihuulet viime lauantaina New Yorkissa ja hän ei saa lääkärin mukaan laulaa nyt 30:een päivään.

- On sydäntäsärkevää, kun sain tiedon lääkäreiltä, että minun ei pidä laulaa seuraavaan 30:een päivään. Äänihuuleni vahingoittuivat viime lauantaina, mikä johti myös verenvuotoon, Tyler sanoo tiedotteessa.

- Joudumme siirtämään muutaman keikkapäivän, jotta voimme tulla takaisin ja antaa teille esityksen, jonka ansaitsette. 

Peruttuja keikkoja on siirretty tammikuulle.

Aerosmith on kirjoittanut rockin historiaa jo 70-luvulta saakka. Pitkään uraan on mahtunut synkempiäkin jaksoja huumeriippuvuuksineen ja miehistönvaihdoksineen, mutta aina yhtye on päässyt takaisin jaloilleen.

Huikean uransa aikana yhtye on myynyt 150 miljoonaa albumia.

Lue myös: Aerosmith-solisti Steven Tyler poistui vieroituksesta yli kuukauden jälkeen - "Voi erittäin hyvin"

Lue myös: Aerosmith-solisti Steven Tyler poistui vieroituksesta yli kuukauden jälkeen - "Voi erittäin hyvin"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat